”Joskus loppuu veneestä bensa tai akusta virta.”

Reissustoori Satakalaa kalastuskilpailusta (Jigi Cupin Satakunnan osakilpailu). Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa 12.8 Pomarkun isollajärvellä, aivan kuten TheraFish C&R Challenge tullaan järjestämään Lohjanjärvellä 27.8.2017.


”Tiedättekö tunteen kun aamulla 04.00 soi kello ja olet intopiukeena lähössä Jigi Cupin osakilpailuun Pomarkkuun ja kaveri nukkuu pommiin. Me tiedetään. Paniikissa soitetaan sille ja lopulta se soittaa takas ja sovitaan, että mukaan pääsee. Otetaan hänet matkalta kyytiin (sai muuten ajohukin).

Päästiin perille juuri kipparikokoukseen ja siitä intopiukeena jonossa kohti kalapaikkoja. Ajettiin jokea pitkin, samalla viriteltiin kalavehkeitä siinä sekä tehtiin sotasuunnitelmia minne mentäs ekaksi kokeilee.

No edellä olevat veneet käänsi tupit levälleen ja meillä vene vain hyyty… Ekaksi siinä paniikissa ruvettiin arpoo vikaa, Tankin ilmakorkki auki saako bensaa ja…

No onneksi tiimiin kuuluu autonasentaja ja trukkiasentaja, jotka rupesi ettii vikaa. Olivat aivan varmoja että ei saa bensaa, joten purkivat kaasarin siinä samalla. No yllätys ei käynnisty. No tarkastusvene pysähty kysyy mikä vikana, niin kerrottiin että ei oo hajua. Samalla kysyttiin heiltä mistä alkaa kalastus alue, että voitas mennä kalaan vaikka meloen, kun ei kone käynnisty.

 

Noin 1km melottiin ja päästiin olosuhteisiin nähden hyvään kohtaan (reimarin viereen). Ruvettiin heittelee. Isoksi yllätykseksi saatiin siitä ahventa ihan kivasti ja sitten kuhakin löytyi siitä. Sitten ahneus iski että pitää se hauki kanssa saada, ja melottiin lisää. Päästiin Omasta mielestä hyvän näköiseen hauki paikkaa. Saatiin se haukikin kortille. Eli ei aina tartte sitä isointa venettä eikä nopeinta että saa kalaa.

Tuo oli meille paras kisa mihin ollaan osallistuttu tähän mennessä. Ollaan tosi ylpeitä vaikka ei meidän kalat ollut lähelläkään voittokaloja.

Terveisin Henkka, Olli ja Sami

Just Fishing Team”

 

TheraFish C&R Challengen tapahtumasivut

(Kuvat: Jigi Cup Pro Kalastus fb-sivut ja Sami)

You may also like

Leave a comment